logo

Etusivu
Elämysmatka 2004 PDF Tulosta Sähköposti
07.02.2009 11:59

Auringonlasku Nicaragua-järvelläElämysmatka Nicaraguaan helmi-maaliskuussa 2004

Suomi-Nicaragua-seuran järjestyksessä neljäs (tai viides, jos mukaan luetaan vuonna 2000 tehty ns. "milleniummatka") yhdessä Petri Jaakkolan kanssa järjestämä elämysmatka on tehty helmi-maaliskuussa. Nicaraguan pääkaupunkiin Managuaan lennettiin 11.2. Iberian lentoyhtiön koneilla Madridin ja Miamin kautta. Kahtena ensimmäisenä päivänä tutustuttiin Managuan nähtävyyksiin sekä vierailtiin Suomen suurlähetystössä, KEPA:ssa ja UNDP:ssä, jossa suomalaiset edustajat antoivat ajankohtaista tietoa maan poliittisesta ja sosiaalisesta tilanteesta ja meneillään olevista kehityshankkeista.

Retki etelään: Masaya, San Juan del Sur, Nicaraguajärvi, San Carlos, El Castillo, Granada

Ensimmäinen kolmesta pitkästä matkasta, joka suuntautui Tyynenmeren rannalle etelään ja Nicaraguanjärven yli San Juan-joelle, alkoi lauantaina (14.2.). Ensiksi ajettiin Managuasta runsaan parinkymmenen kilometrin päässä olevalle Masayan tulivuorialueelle, jossa aktiivinen Santiago-kraatteri tupruttaa rikkipitoisia kaasuja entiseen tapaan. Masayan kaupungissa käytiin kahdella kuuluisalla torilla, 1800-luvun lopulla rakennetulla tyylikkäällä basaarialueella sekä hieman syrjemmässä olevalla kansan torilla, jolla myytiin kaikkea mahdollista, mitä elävässä elämässä saattaa tarvita. Masayasta ajoimme kukkien paljoudessa kylpevän Catarinan kaupungin läpi kauniille Apoyo-laguunille, jossa iltapäivän kirkas auringonpaiste kultasi sekä suuren kraatterijärven kirkkaan vedenpinnan että tanssivien nuorten värikkäät puvut. Vielä ennen edessä olevaa ajomatkaa Tyynelle valtamerelle, poikkesimme San Juan de Orienten keramiikkapajoista tunnettuun kaupunkiin ostoksille. Sen sekä Catarinan ja Masayan muodostamaa kokonaisuutta voidaan hyvällä syyllä nimittää Tierra de Jardines y Artisanias. Rivaksen kannaksen Tyynen meren puoleisella rannalla sijaitsevaan San Juan del Suriin ajoimme pimenevässä illassa.

lah042669

Pieni ja unelias San Juan del Surin kaupunki on eräs Nicaraguan suosituimmista merellisistä lomakohteista. Vietimme rauhallisen sunnuntaipäivän hiekkarannoilla kävellen ja viehättävissä rantaravintoloissa istuskellen ja jotkut uskaliaat nousivat kaupunkia ympäröivillä vuorille tai tilasivat veneen viemään läheisille autioille rannoille. Matka Nicaraguajärvelle ja San Juan-joelle alkoi seuraavana aamuna, jolloin ajoimme Granadaan. Granadan satamasta jykevä aluksemme lähti klo 15.30. Ykkösluokan liput oikeuttivat meidät majoittumaan yläkannen hyttiin, jossa oli pitkät penkit ja pöydät tai takakannen avotilaan. Matkustajia oli paljon, raskas, enimmäkseen uneton matka kesti aina seuraavaan aamuun asti. Alkumatkalla ohittamamme Zapateran saari vielä näkyi, mutta Ometepen Altagrazian satamassa poiketessamme oli jo pimeää. Aamun sarastaessa ja koko Nicaraguajärven yli ajettuamme edessä näkyi San Juan-joen suussa olevan San Carlosin kaupungin veden partaalle rakennetut talot. Aamupalan nautittuamme eräässä rantakadun pienessä ravintolassa siirryimme nopeaan kangaskattoiseen moottoriveneeseen, joka kiidätti meidät epämukavan tuulisella järvellä Solentinamen saariston suurimpaan Moncarrónin saareen. Rantauduttuamme kävelimme läheiseen, kauniilla paikalla olevaan samannimiseen hotelliin, jossa nautimme hyvän kala-aterian. Saaren koulussa oli pieni kirjasto ja museo. Kalastuksen ohella balsapuusta veistetyt värikkäät linnut ovat saarelaisten tärkeimmät ansiolähteet. Ajan niukkuuden ja sateen vuoksi emme voineet käydä muilla saarilla ja tutustua tunnettuihin saaren naivistisen taiteen yhteisöihin.

Vietettyämme yhden yön San Carlosissa aloitimme keskiviikkoaamuna (18.4) miellyttävän matkan vuoroveneellä alas San Juan jokea El Castilloon, joka sijaitsee Nicaraguajärvestä noin kolmanneksen matkan päässä joen pituudesta. Sábalosin kylän kohdalta alkavan koskiosuuden suurin koski on El Castillon kylän kohdalla. Koska San Juan joki oli 1500- ja 1600-luvuilla tärkein kulkuväylä Nicaraguan länsiosiin, espanjalaiset kolonialistit alkoivat vuonna 1675 rakentaa tälle strategisesti edulliselle paikalle linnoitusta, joka on säilynyt hyvin tähän päivään asti. Jyrkällä rantatörmällä sijaitsevan Albergue-hotellin terassilta avautui kaunis näkymä ohi virtaavalle joelle, jossa taajaan hyppi suuria tarponeja. Hyvä asuinpaikka sekä myös maukkaat jokiravut jättivät miellyttävän muiston lähtiessämme perjantaina 20.2. vuokraveneellä takaisin San Carlosiin. Sinne saavuttuamme siirryimme tuttuun lauttaan, joka lähti klo 15. Edessä oli jälleen koko yön kestävä matka Nicaraguajärven yli Granadaan. Ehkä tottumuksesta johtuen, se meni mukavammin kuin tulomatka. Ennen paluuta Managuaan oli aikaa tutustua Granadaan, vanhalta rakennustyyliltään ehkä Nicaraguan kauneimpaan kaupunkiin ja sen monipuoliseen historialliseen museoon.

 

lah042895Retki Pohjoiseen: León, Las Peñitas, Cholutega (Honduras), San Lorenzo (Honduras), Estelí

Pitkäksi ei joutoaika Managuassa venynyt, koska jo sunnuntaina 22.2 lähdimme täyteen pakatulla, mutta kohtuullisesti ilmastoidulla bussilla toiselle pitkälle matkalle, tällä kertaa pohjoiseen. Ensimmäinen kohde oli historiallinen León, Nicaraguan toiseksi suurin kaupunki, joka on tunnettu yliopistostaan ja liberaalista kulttuuristaan. Majoituimme keskustan vanhassa espanjalaistyylisessä, mutta nyt jo nukkavierussa rakennuksessa olevaan hotelli Americanoon. Leóniin on 1700-luvulla rakennettu Keski-Amerikan suurin katedraali, jossa on kansallisrunoilija Rubén Daríon vaikuttava, surumielisen leijonan vartioima hautamonumentti. Katedraalin katolta kupoleita kiertäen voi nähdä koko Nicaraguan tulivuorijonon pohjoisen osan (Cordillera de los Maríbios) Momotombosta Managuajärven pohjoisrannalla aina San Cristóbaliin pohjoisessa. Maanantaina ajoimme päiväretkelle Tyynenmeren rannalla sijaitsevaan Las Peñitas'in kalastajakylään, jossa vietimme mukavaa aikaa Hotelli Guyapa Beachin terassilla ja upealla, mutta polttavan kuumalla hiekkarannalla.

Leónista matka jatkui tiistaina 24.2. Hondurasin puolelle Cholutegaan, jossa majoituimme tämän jo vuonna 1535 perustetun kaupungin keskustassa olevaan, erään englantilaisen omistamaan hotelli Pierreen. Hotellin kuumissa huoneissa vietimme kolme yötä. Keskiviikkona teimme retken Hondurasin Tyynenmeren rannikon tärkeimpään kaupunkiin, San Lorenzon satamakaupunkiin, jossa vietimme aikaa kulttuuritalolla ja mangroverantaisen, Fonseca-lahdelle johtavan merikanavan rannalla olevan Miramar Inn hotellin uima-altaalla. Seuraavana päivänä tutustuimme tarkemmin Cholutegan vanhaan kaupunkiin ja kävimme myös kovin ylikuormittuneelta vaikuttavassa sairaalassa. Vuonna 1998 alueella raivonnut Mitch-hurrikaani nosti kaupungin läpi virtaavan Cholutega-joen veden pinnan poikkeuksellisen korkealle. Paljon taloja tuhoutui ja kaupungin laidalla oleva hautausmaa peittyi paksuihin tulvakerrostumiin, joiden alta kaupungin asukkaat ja ennen kaikkea omaiset edelleen kaivoivat hautoja esiin. Kovaan helteeseen toi helpotusta kaupungin laidalla olevan Gualigueme-hotellin uima-allas, jonka äärellä vietimme loppupäivän.

Perjantaina 27.2. ylitimme viimeisen kerran vanhan Cholutega-joen terässillan, joka on ansainnut kuvansa jopa Hondurasin setelissä, ja suuntasimme kulkumme idässä kohoaville vuorille ja kohti Nicaraguaa. Edessä oli pitkä nousu, josta avautuivat komeat näkymät ja jossa kohtasimme Pohjois-Nicaraguasta tutut vuoriston mäntymetsät. Rajan ylityksen jälkeen ensimmäinen pysähdys Nicaraguassa oli maissirinkelileipomoistaan tunnetussa Somotossa. Matka jatkui Condegaan, jossa pysähdyimme tunnetussa puutyöverstaassa sekä Estelín kaupunkiin, jossa yövyimme tutussa ASDENIC'in (La Asociación de Desarrollo Social de Nicaragua) ylläpitämässä erinomaisessa Turicentro Estelimarissa. Täällä työskentelevä Jukka Pakkala kertoi turistikeskuksen koulutustoiminnasta sekä muun kehitystyön käytännöstä ja tuloksista. Estelí on tunnettu Nicaraguan sikarinvalmistuksen keskuksena, joten käynti sikaritehtaalla oli itsestään selvyys. Estelíssä oli vast'ikään avattu uusi edustava ja viihtyisä kulttuuritalo (Casa Estelí). Siellä taiteilija Toni Jarquín esitteli esihistoriallisista petroglyfeistä vaikutteita saaneita kuvateoksiaan. Helmikuun viimeisenä päivänä (29.2.) palasimme takaisin Managuaan.

 

Hiljainen venesatama OrinocossaRetki itään: Puerto Cabezas, Karatá, Tuapí, Lamlaya, Bluefields, Laguna de Perlas, Marshall Point, Orinoco

Kun olimme tulleet näin kauas talvisesta Suomesta, ei ollut syytä hukata päivääkään joutenoloon. Niinpä lähdemme heti varhain maanantai-aamuna (1.3) kohti uusia seikkailuja, tällä kertaa itään Karibian, tai kuten täällä sanotaan Atlantin rannikolle. Victor kuljetti meidät tutulla koulubussilla Managuan lentoasemalle, josta nousimme Costeña-yhtiön vanhaan kaksimoottoriseen Shorts SD3-60 koneeseen. Lento sujui nopeasti Puerto Cabezasiin, Atlantin rannikon pohjoisen autonomisen alueen (RAAN) pääkaupunkiin. Se on myös paikallisesti tärkeä satamakaupunki, jossa kohtaamme aivan erilaisen maailman kuin maan länsiosassa. Väestöstä huomattava osa on alkuperäisiä miskito-intiaaneja ja kreoleja, englanninkieli on historiallisesta perinnöstä johtuen yleinen. Paikallisena oppaanamme oli englanninkielentaitoinen ja Suomessakin käynyt Humberto Thompson. Majoituspaikkanamme olivat hotelli Cariben mukavat bungalowit. Jo hämärän alkaessa laskeutua kävimme vielä kaupungin ulkopuolella pohjoiselle rannikkoalueelle luonteenomaisten mäntymetsien ympäröimällä URACCAN'in yliopiston kampuksella. Opetusohjelmassa on mm. terveydenhoitoala sekä luonnon kasvilääkeaineiden hyväksikäyttö.Perinteinen asuinrakennus Karatan miskiittokylässä

Tuulinen sää esti lähdön pitkälle avomerimatkalle Cayos Miskitos-saarille, mutta erinomainen matkanjohtajamme Petri Jaakkola käynnisti heti vaihtoehtoisen ohjelman. Ajoimme bussilla muutaman kilometrin päässä olevaan Lamlayan sisäsatamaan, josta siirryimme nopealla moottoriveneellä kapeaa väylää pitkin Rio Wawalle ja Kulupilan laguunille ja sen toisella rannalla sijaitsevaan Karatán kylään. Etupäässä kalastuksesta ja kaukana olevien viljelysten tuotosta elävän miskiittoyhteisön siistit talot on rakennettu korkeiden pilareiden varaan. Vietimme aikaa siistissä kylässä uiden ja nautimme paikallisen kala-aterian. Illalla jo hämärän laskeutuessa teimme kävelyretken Puerto Cabezasin satamaan, jonka muodosti pitkä, alun perin 800 metrin päähän merelle työntyvä laituri, jonka uloin osa oli myöhemmin pahasti ränsistynyt. Kaikki alukset, etupäässä kalastuslaivoja tai -veneitä, odottelivat edelleen jatkuvan kovan merenkäynnin laantumista. Keskiviikkoaamuna osa matkalaisista kävi sairaalassa lahjoittamassa pussilakanoita ja muuta käyttökelpoista tavaraa, jotka oli alun perin tarkoitettu viemisiksi Miskitosaarille. Sen jälkeen ajoimme suomalaisen silmään yllättävän tutuilta näyttävien mäntymetsäisten kankaiden läpi Tuapín kylään, jonka lähellä uimme kirkasvetisessä Prakier-joessa. Tuapín kylä, jolle on luonteenomaista siisteys ja valtaisat mangopuut, on tyypillinen miskiittoyhteisö, jossa on peruskoulu sekä määriläisen uskontokunnan kirkko. Illallinen oli järjestetty Humberton kotona 10 minuutin matkan päässä Puerto Cabezasista olevassa Lamlayan kylässä. Siellä oli mahdollisuus maistaa myös kilpikonnaa, jota paikallisten asukkaiden on lupa pyydystää.

Torstaina aamupäivällä (4.3.) lensimme Puerto Cabezasista yksimoottorisella Cessna C208 B Caravan koneella mukavasti Karibian rannikkoa seuraten ja Laguna de Perlasin yli etelään omaleimaiseen Bluefieldsin kreolikaupunkiin. Se on Atlantin rannikon eteläisen autonomisen alueen (RAAS) pääkaupunki. Kentällä oli vastassa aikaisemmilta elämysmatkoilta tuttu oppaamme Rodolfo Chang. Koska koneessa oli vain 12 paikkaa, osa joukosta lensi Managuan kautta Bluefieldsiin, ja saapui Caribbean Dream hotelliimme myöhemmin. Illallispaikkana oli kukkulalla sijaitseva La Loman ravintola, jossa meitä viihdytti Orinocosta kotoisin oleva carifuna-intiaanien tanssiryhmä.

Perjantaina (5.3) ajoimme komeasti suuritehoisilla jokiveneillä mangroverantaisia joki- ja laaguuniväyliä myöten yksinäisen sveitsiläisen idealistin Reto Pfangerin ylläpitämälle yksityiselle Greenfieldsin luonnonsuojelualueelle Kukra Hillissä, joka kuuluu Nicaraguan ympäristöhallinnon (MARENA) suojelualueverkostoon. Kooltaan 242 hehtaarin alueella on useita vaihtoehtoisia luontopolkuja, joista kuljimme noin puolentoista tunnin pituisen osuuden. Greenfieldsistä ajoimme lähellä olevaan Laguna de Perlasin kreolikylään, jossa pääosa joukosta majoittui siistiin tanskalaisen omistamaan hotelliin.

Koska merimatka Miskiittosaarille oli jouduttu peruuttamaan, Petri oli suunnitellut käynnin Karibian merellä rannikon läheisyydessä oleville Cayos Perlas korallisaarille. Täällä meitä vainosi kuitenkin edelleen huono onni. Kun olimme varhain aamulla päässeet avomerelle, aallokko osoittautui niin suureksi, että käännyimme takaisin turvallisille vesille. Jälleen ohjelman muutos kävi yhtä luontevasti kuin ennenkin ja ajoimme laajan Laguna de Perlasin yli Marshall Pointin kreolikylään. Tällä laajalla selällä aallokko kasteli lähes jokaisen perusteellisesti. Kuivattelimme vaatteet kylän rannalla, ja myöhemmin vaelsimme rantapolkua Hustopointin kautta Orinocoon, mielenkiintoiseen carifunayhteisöön. Näin oli muuttuneesta suunnitelmasta tullut ehkä jopa alkuperäistä parempi.

Sandra Comezin tanssiryhmäMaanantaina (8.3) palasimme Laguna de Perlasista Bluefieldsiin, josta lennettiin vielä samana päivänä takaisin Managuaan. Managuassa oli mahdollista tehdä viimeisiä ostoksia ennen kun edessä oli pitkän ja seikkailurikkaan matkan viimeinen ohjelmanumero "Näkemiin Nicaragua". La Curva ulkoilmaravintola Inter Plazan takana tarjosi paitsi mukavaa yhdessäoloa, myös Petrin vaimon Sandra Comezin tanssiryhmän esityksen. Seuraavana aamupäivänä olikin sitten edessä pitkä paluulento Miamin ja Madridin kautta Suomeen. Juuri silloin kun siirryimme laajan lentoaseman terminaalista toiseen, Madridin rautatieasemalla räjähtelivät pommit. Mieleen muistui edellisen vuoden elämysmatka, jolloin liikennevaikeuksien vuoksi matkalla Managuaan jouduimmekin Houstoniin, jossa hotellin aamupalalla istuessamme Columbus-sukkula tuhoutui Houstonin taivaalla. Toivoa sopii, että ensi vuoden elämysmatkan aikana, jonka järjestelyt ovat jo pitkällä, ei tapahdu mitään yhtä dramaattista. Tästäkin huolimatta, vuoden 2004 elämysmatka oli täysin mitoin nimensä mukainen. Matkan onnistumisen takasi myös erinomainen oppaamme Petri Jaakkola.

 

Teksti ja Kuvat: Pertti Lahermo

 

Copyright 2009 Suomi-Nicaragua-Seura ry | Tekninen toteutus Yoso Oy