logo

Etusivu
Elämysmatka 2009 PDF Tulosta Sähköposti
20.04.2009 16:34
Elämysmatkamme voi jakaa neljään osaan:
  • Tutustuminen Managuaan ja lähiympäristöön
  • Pohjois-Nicaraguan vuoristoseutu
  • Karibian rannikko
  • Nicaraguajärvi ympäristöineen

Matkamme alkoi lauantaina 16.1. Helsingistä. Yövyimme Madridissa ja vaihdoimme vielä konetta Miamissa, joten ei ollutkaan ihme, että matkatavarat saapuivat vasta pari päivää meidän jälkeemme. Sunnuntaina illansuussa olimme Managuassa. Vastassa oli matkanjohtajamme Petri Jaakkola, autonkuljettajamme Marion ja tropiikin lämmin yö. Majoituimme Los Felipeen. Paikka herätti aluksi hiukan ihmetystä joissakin. Uni tuli kuitenkin rasittavan matkan jälkeen.


1. Managua ympäristöineen

Maanantaina suuntasimme kohti länsirannikkoa Tyynen meren rannalle, Pochomiliin. Siellä saimme nauttia lämmöstä, auringosta, upeasta hiekkarannasta ja mainingeista, joita oli myös syytä varoa. Siellä, rantaravintolassa söimme ikimuistoisen hummeriaterian. Parempaa hummeria ei kukaan muistanut saaneensa.

Tiistaina tutustuimme Managuan kaupunkiin. Saimme nähdä, miten se oli toipunut vuoden 1972 maanjäristyksestä, jossa kaupunki tuhoutui yli 70%:sti. Vanha keskusta on jätetty korjaamatta ja Managua on levinnyt ympäristöön laajalle alueelle. Parhaiten jäi mieleen Keskusaukiolle jätetty viime maanjäristyksessä raunioitunut vanha katedraali, joka oli upea näky. Vieressä on mm. Palaccio Nacional, joka on kestänyt maanjäristyksen ja on restauroitu. Se toimii nykyään museona. Maanjäristyksen jäljiltä kaupungissa ei ole katujen nimiä eikä niin ollen osoitteitakaan, vaan kaupungissa suunnistetaan maamerkkien mukaan.

Keskiviikkona saimme tavata suurlähettiläs Eija Rotisen. Hän kertoi meille Suomen kehitysavusta Nicaragualle ja joistakin ongelmista, joita kansalaisjärjestöt ovat kohdanneet Nicaraguan nykyisen hallituksen aikana.

Iltapäivällä lähdimme ajamaan kohti Pohjois-Nicaraguaa ja Ocotalin kaupunkia.

 

2. Pohjois-Nicaragua

Trooppinen kuumuus alkoi hiukan hellittää, kun lähestyimme Pohjois-Nicaraguan vuoristoisia seutuja. Ihailimme upeita maisemia, kukkivia lehdettömiä puita, joilla oli romanttisia nimiä, kuten "Metsän kutsu". Ihmettelimme tienvarsilla vapaana laiduntavia kotieläimiä, porsaita, lehmiä, hevosia, kanoja, aaseja, jotka yrittivät saada ravintoa kuivuneesta ruohosta ja maasta.

Ocotalissa majoituimme hotelli Fronteraan. Saimme tavata Jukka Pakkalan Solidaarisuudesta, joka esitteli meille Pohjois-Nicaraguan osuuskuntien toimintaa. Tutustuimme sikalan ja kanalan toimintaan, sikaritehtaaseen, juustolaan ja maissileipiä leipovaan leipomoon. Jukka Pakkala kertoi ongelmista, joita kehitysyhteistyö on kohdannut, joista yksi on kohtalonusko.

Kiivettiin Dipiltonin kahvitilalle vuoristossa lähellä Hondurasin rajaa. Kiipeäminen kivisellä polulla oli vaativaa, onneksi saatiin apua oppailta. Ihailimme taas maisemia vuoristossa ja kahvinpoimijoiden ketteryyttä jyrkillä rinteillä. Tältä kahvitilalta on peräisin yksi kultamitalinkin voittanut kahvierä, jonka hinta kipusi moninkertaiseksi tavalliseen satoon verrattuna. Saimme nauttia kahvitilan isäntien vieraanvaraisuudesta musiikin säestyksellä. Lopuksi saatiin vielä kotiin viemisiksi kahvinpensaan siemeniä.

Haasteellisin osa oli vielä edessämme, paikka missä Rio Coco kapenee Somoton kanjoniksi. Sinne ajettiin pienillä kuorma-autoilla kuoppaisia ja kivisiä teitä pitkin. Kun tie jo näytti päättyvän joenuomaan, se ylitettiin vauhdikkaasti. Lopulta itse kanjonissa odotti yllätys, kun siirryttiin kumiveneisiin ja jotkut meistä kumirenkaisiin uiskentelemaan. Apupoikia tarvittiin, kun välillä päädyttiin kivikkoon ja karikoille.

Seuraava kohteemme oli Estelin kaupunki, jossa tutustuimme paikalliseen kulttuurikeskukseen. Palattiin Managuaan Sebacon maataloustuotteiden torin kautta.

Managuassa tutustuimme Soynica-hankkeeseen. Soynica-hankkeen on perustanut belgialainen nunna Luci 1979. Hän on ollut siitä lähtien hankkeen johtohahmo. Toimintaa voisi verrata suomalaiseen neuvolatoimintaan ja perhetyöhön sovellettuna täkäläisiin köyhiin oloihin.

Paikalla oli kolme Lahden AMK:n opiskelijaa, jotka kertoivat meille omista kokemuksistaan työskentelystä äiti-lapsi-projekteissa Managuan köyhissä lähiöissä. Jätimme Soynicaan omat lahjamme lapsille, pelejä, vaatteita ja leluja.

Kävimme myös KEPA Finlandiassa, jossa maajohtaja Soila Hirvonen kertoi meille KEPAn pyrkimyksistä poistaa köyhyyttä Nicaraguasta , vähentää ympäristötuhoja ja kansalaisjärjestöjen kautta vähentää korruptiota ja perheväkivaltaa.

 

3. Karibian rannikko

Torstaina 29.1. alkoi matka Karibian rannikolle alkoi La Costeñan pienkoneilla, tarvittiin kaksi lentoa kuljettamaan koko ryhmämme Great Corn Islandille, Isolle Maissisaarelle. Perillä meitä odotti valkoinen korallihiekkaranta ja Karibian turkoosin sininen meri. Majoituimme aivan saaren rantaan hotelli Picnic Centeriin. Aamujumppa sujui tämän Paratiisisaaren rannalla Matin johdolla entistäkin paremmin.

Saarikierroksella näimme, kuinka hurrikaani Mitch oli 1998 tuhonnut saaren maan tasalle. Silloin tuhoutuivat myös kookosviljelmät, joka oli ollut saaren väestön pääelinkeino. Nykyään väestö elää pääasiassa kalastuksella. Pääsimme tutustumaan saaren kalanjalostamoon ja kalastusalukseen. Uskaltauduimme merenkäynnistä huolimatta veneillä myös idylliselle Pikku Maissisaarelle.

Sunnuntaina 1.2. lensimme Karibian alueen rannikolle, monikulttuuriseen Bluefieldsin kreoli- ja intiaani- kaupunkiin. Olimme jo tottuneet pienkoneen kyytiin ja ihailimme koneesta aukenevia upeita maisemia. Vastassa oli kuuma ja hyvin kostea ilma ja Kevin, joka toimi oppaanamme ja BICU (Bluefields Intercultural Community University)-yliopiston bussi. Majoituimme Caribean Dreams nimiseen hotelliin aivan kaupungin keskustaan. Saimme tutustua BICUN tiloihin ja toimintaan. Myöhemmin kävimme vielä autonomisten alueiden yliopistossa URACCANissa, jossa tapasimme suomalaisen tutkijan Arja Koskisen. Hän oli juuri saanut valmiiksi kreolinkielen sanakirjan. Hän kertoi meille alueen neljästä intiaaniperäisestä vähemmistökielestä (majana, miskito, rama ja sumu), jotka ovat espanjan ja kreolienglannin lisäksi saaneet virallisen aseman.

Kävimme Bluefieldsin museossa, jossa näimme kuvia kaupungista ennen hurrikaani Joania, vuonna 1988, jolloin kauniit siirtomaatyyliset talot tuhoutuivat lähes täysin. Kaupunki ei ole vieläkään toipunut tuosta tuhosta.

Takaisin Managuaan yhdeksi yöksi vaihtamaan vaatteita.

 

4. Nicaraguajärvi ympäristöineen

Keskiviikkona 4.2. saimme seuraamme Lahden AMK:n nuoret sosionomiopiskelijat. Ajoimme bussilla San Jorgen kaupunkiin, josta lähti laiva Nicaraguajärven Ometepen kaksois-tulivuorisaarelle. Kovan tuulen takia matka oli joillekin matkalaisille tukala. Nicaraguajärveä ei järveksi uskoisi, niin suuri se on. Astuimme maihin Moyogalpassa. Heti ilmeni, että tuuli oli katkaissut saarelta sähkön ja niin ollen myös veden. Kynttilänvalossa majoituttiin.

Heti aamulla lähdettiin ajamaan pikkubussilla kivisiä ja kuoppaisia teitä pitkin kohti Maderas tulivuorta. Matkalla näimme vihreää maaseutua, jossa kotieläimet vaeltelivat vapaina. Kohteemme oli San Ramonin vesiputous, jonne urheimmat lähtivät kiipeämään. Matka oli noin kolme kilometriä, aluksi helppokulkuista polkua keskellä trooppista sademetsää. Siellä oli mahdollisuus nähdä sekä apinoita että papukaijoja. Polku muuttui ensimmäisen kilometrin jälkeen yhä kivikkoisemmaksi ja jyrkemmäksi. Niille, jotka jaksoivat perille, matka oli palkitseva.

Ometepella kävimme myös tutustumassa rahamuseoon ja saaren pääkaupunkiin Altagraciaan, jossa saimme ihastella intiaanikulttuurin saavutuksia. Lopuksi pääsimme Nicaragua-järven aaltoihin.

Petri kutsui meidät maatilalleen La Palomaan, jossa saimme nauttia maittavan illallisen ja kokeilla ratsastamista, jotkut jopa valkoisen hevosen selässä.

Seuraavana aamuna alkoi paluu San Jorgeen. Sieltä matka jatkui Granadaan, kauniiseen siirtomaa-ajan kaupunkiin. Tutustuimme kaupungin nähtävyyksiin, mutta parhaiten jäi mieleen risteily Las Isletas saaristossa. Vene kulki vesihyasinttien keskellä, näimme runsaasti vesilintuja. Yksi saarista oli apinasaari, jonka asukkaat olivat tottuneet matkailijoihin ja osasivat kerjätä herkkupaloja.

Matka jatkui seuraavana aamuna Mombachon tulivuorelle. Mombacho on nukkuva tulivuori, joka ei ole purkautunut satoihin vuosiin. Se on kokonaan sademetsän peitossa. Siellä teimme luontoretken paikallisen oppaan avulla ja tutustuimme vuoren rinteillä kasvavaan runsaaseen kasvustoon . Vuoren rinteelle on rakennettu pieni luonnontieteellinen laboratorio ja museo, huipulla on myös kahvila. Vaikka vuorta pidetään nukkuvana, on helppo löytää maasta reikiä, joista tulee kuumaa rikkivedyn hajuista vesihöyryä.

Mombachon huipulta on upeat näköalat Nicaragua-järvelle, Apoyo kraatteri-järvelle ja Granadaan. Matkalla ajettiin Catariinan kukkakylän läpi ja käytiin San Juan de Orienten keramiikkakylässä, jossa useimmat löysivät runsaasti ostettavaa.

Seuraava kohteemme oli Laguna de Apoye, jonka olimme jo nähneet Mombachon huipulta. Vietimme yön hotellissa tämän kraatterijärven rannalla. Uima-altaalla käytiin kovaa kisaa lentopallossa. Yhdessä juotiin voitonmaljat, mistä innostuneena kisa jatkui vielä tulitikun ja rahan heitolla myöhään yöhön.

Ajoimme Managuaan Massayan kautta, missä tehtiin taas ostoksia. Sieltä ostettiin keramikkaa, käsitöitä, taidetta ja kankaita. Viimeiset kaksi yötä vietimme Managuassa, jossa teimme viimeiset ostokset keskustorilla.

Läksiäisillallinen syötiin tropiikin taivaan alla La Curvassa. Saimme nauttia nuorten ammattitanssijoiden esityksistä, joihin jotkut meidänkin ryhmästä tempautuivat mukaan. Moni joutui miettimään, mihin kaikki ostokset mahtuvat , mutta Petri lohdutti, että kaikki järjestyy. Sunnuntaina 15.2. oli aikainen herätys ja lähtö Miamin ja Madridin kautta kotiin. Helsingissä oltiin ilman kommelluksia aikataulun mukaisesti maanantaina illansuussa.

Matkasta jäi paljon muistoja. Erityisesti jäi mieleen maan köyhyys, joka oli koskettavaa. Siitä myös keskusteltiin sekä Solidaarisuuden Jukka Pakkalan että KEPAn Soila Hirvosen kanssa. Saimme myös kuulla koskettavia tarinoita Soynican työntekijöiltä. Kaikki he yrittävät parhaansa.

Nicaraguan luonto on silmiä hivelevän kaunis, mutta sen kääntöpuolena ovat useat luonnonmullistukset, kuten maanjäristykset, tulivuoren purkaukset ja hurrikaanit mutavyöryineen. Tällaiset tapahtumat voivat hetkessä viedä kehitystä kymmeniä vuosia taaksepäin. Kansainvälistä apua saadaan, mutta joskus on epäilty, meneekö se kaikki oikeaan osoitteeseen.

Matkan oli suunnitellut loistava matkanjohtajamme Petri Jaakkola. Hänen suhteillaan pääsimme tapaamaan kaupungin- ja kunnanjohtajia. Saimme esittää heille paikkakunnan oloja koskevia kysymyksiä. Petri toimi ansiokkaasti tulkkina. Petri oli auttavainen ja hyväntuulinen ja keksi ratkaisun jokaiseen pulmaan. Myös bussinkuljettajamme Marion jaksoi aina auttaa ja hymyillä.

 

Teksti: Annikki Sarnesto

 

Elämysmatka 2009  

Oli lauantai ja seitsemästoista, kun kolmetoista

keskenään lähes outoa matkaajaa Vantaalla koneeseen nousi.

Ja maanantaina 19. me koneesta pois tulimme,

laukkujen saapumattomuuden totesimme,

pois hallista ja vastassa meitä jo oli

etelän yön henkäys ja Petrin lämmin hymy.

Los Felipokseen majoituimme, se jollekin kummastusta tuotti-

mut uni tuli silmään kun väsymys voitti.

Aamulla kesävaatteet, rahat ja uimavehkeet, niin jo rannalle ajettiin Pochomiliin

ja ensikuva Nican maasta saatiin.

Voi kuinka ihanuuden ranta soi,

kun Tyynenmenren pärskeissä joukkomme ilkamoi.

Tuli ensituntuma aurinkoon ja kuumaan hiekkaan,

mut myös merenantimiin ja juomiin paikallisiin.

Suurlähetystöön ja lähettilääseen tutustuttiin

ja lähettilään työhön ja mielipiteisiin.

 

Oli öitä kolme Managuassa nukuttu

niin jo suunta otettiin pohjoiseen Ocotalin kaupunkiin.

Jukka Pakkala meitä opasti, miten toimii Ucans ja Solidaarisuus-

se auttaa paikallista tuottajaa yhteiseen hiileen puhaltamaan.

Saimme tietää sen myö miten voimme itse antaa Solidaarisuus lahjan.

Sikarin tuotantoon tutustutiin ja moni henkisavut veti-

myös maissileipien teko tutuksi tuli.

Kahvitila vuoristossa, lähellä Hondurasin rajaa, raskasta polkua noustiin

kun tuotantoon tutustuttiin ja oman kahvipensaan siemenet

kotiin viemiseksi saatiin.

Oli elämyksiä jo tähänkin asti, mut yksi lisää kun Somoton kanjoniin asti-

me pikku kuorma-autolla ajettiin-

On muistoissa kuoppainen, kivinen tie ja joen uomien ylitykset.

Itse kanjonissa yllätys koettiin kun kumivenein ja renkain uiskeltiin-

siinä apupoikia tarvittiin - karikkojen ylityksiin.

Jäi Ocotal taakse ja Esteliin ajettiin,

sen kaupunkiin ja kulttuuriin tutustuttiin.

Vielä Sebacon toria kummasteltiin -

ennenkuin Managuaan palattiin.

Kuten joka Managuan keikalla, me rahan vaihtajaa tarvittiin ja Correota kaivattiin -

pyykkiä joku pesi ja moni altaassa pulahteli.

KEPAssa käytiin ja juteltiin sen työstä.

Miten kumppaneita Kepalla mukana toiminnassa ja

niiden kautta voi voimistaa maassa kansalaistoimintaa.

Oli kotomaasta me lapsille tuotu pelejä, leluja, vaatteita -

Soynicaan me ne kiikutettiin ja toimintaan tutustuttiin.

Oli työharjoittelussa siellä tyttöjä Lahden ammattikorkeasta.

Ei päivääkään kun taas matkalla oltiin ja lentokentällä istuttiin.

Oli jossain koneessa vika ja me kahdella koneella matkattiin yli maan -

aina Corn Islandille asti- jossa

Caribian rytmit ja ihanan vihreän sininen vesi, aurinko ja hiekkaranta ne meitä odotteli.

Aamujumpalla joukkomme rannalla nähtiin,

se meissä yhteishenkeä nosti, kun saimme lapaluut irti ja keuhkoihin ilmaa

ja ranteita, nilkkoja pyöriteltiin - nyt lonkat irti, sanoi Matti joka joukkoamme johti.

Oli Caribian aallot voimakkaat kun avoveneillä saarelta toiselle mentiin -

niin se keinutti että vähän jopa pelotti. Seikkailumiletä tarvittiin.

Ei muuta kun taas koneisiin ja Bluefieldsiin suunnattiin - caribialainen kaupunki löydettiin.

Museossa oltiin, kaupunkia kierrettiin ja kahteen yliopistoon tutustuttiin,

josta tieto saatiin siitäkin, et on virallisia kieliä kuus.

Taas lento ja Managuaan jossa vain vaatteiden vaihto suoritettiin ja matka etelään aloitettiin.

Aika aallot oli Nica-järvellä kun paattia odotettiin ja kovan aallokon jälkeen myös

Ometepen rantaan saavuttiin.

Oli saari pimeä, myrskyn syy ja veden tulokin pitkäksi aikaa keskeytyi -

kynttilän valossa majoituttiin.

Ympäri saarta ajeltiin, kun Maderaksen reunalla pyrittiin.

Oli kohteena San Ramonian cascada.

Sinne avoimin mielin kavuttiin, joku kesken matkaa luovutti -

urheat perille pääsi ja alaskin vielä, vaik luisti kivet jalkojen alla -

mut palkkiona oli kylmä zarveca ja uimaranta.

Altagrasiassa inkakulttuuria ihasteltiin ja sitä ennen

maan rahahistoriasta me tiukka selostus museossa kuultiin

ja pian Nicajärven aaltoihin pulahdettiin.

La Paloman rantakylässä iltapäivää vietimme ja makoisan aterian nautimme.

Saimme kokeilla hevosen selässä istumisen - jotkut jopa vanhoilla päivillään.

Ei muuta kuin hankkimaan mökkipalsta

ja tulla nauttimaan kiireettömästä elämästä.

Ometepe taakse jäi kun myrskyltä luvan saimme -

ja kauniiseen Granadan kaupunkiin saavuttiin.

Paljon katsomista ja upeaa saaristoa ihailtiin.

Vapaa-aikaakin saatiin ja lisäpäivä Granadassa otettiin

ja jyrkkää Masayan rinnettä kuorma-auton kyydissä kivuttiin -

perillä odotti viileä sää ja parintunnin luontretki.

Ja sieltä sitten Catarinaan - Oli paljon kaunista ostettavaa,

tuli monia kauppoja tehtyä - ei kai aina niin tarkkaan harkittuja -

hauskaa me kuitenkin pidettiin kun ostoja ihmeteltiin.

Laguna de Apoyolla - kraaterijärjen rannalla,

uima-altaalla porukka lentopalloa pelattiin,

illalla yhdessä voitonmaljat juotiin, tropiikin ääntä kuunneltiin ja taas kisattiin

Ja löytyi toinenkin ostosparatiisi, kun Masayan torille päädyttiin -

mut Webbeksen tori se vasta odotukset täytti ja jotkut jopa eksytti.

 

Nyt laukkuihin pakattu essut ja kortu, la hamacat, mazetat, kahvit ja rommit,

ja vaikka mitä on savesta ja puusta.

On rahat ajat sitten loppuneet mut edelleen ollaan täällä,

on kai meillä kotonakin kaipauksessa munakkaat, Toña ja gallo pinto.

On joukkomme keskenään tutuksi tullut, on nauru herkäs ja kommentit soi,

ei kai tosikkoa joukosta löydykään.

On kai muistissa vielä kotonakin Matin jumpat ja "Isla de Ometepe, Ometepe, Ometepe"

On paljon nähty ja paljon kuultu, on köyhyys koskettavaa.

Oman apumme annoimme yhteisöille, kun pallot, mailat ja koulutarvikkeet

vietiin kaikkein köyhimmille Ocotalissa, Estelissä ja Bluefieldsissä,

meni ompelutarvikkeet hyvään paikkaan Granadan Pronatiin, köyhien tyttöjen koulutukseen.

Mikä kaiken tän meille mahdollisti, tais olla oma matkailuvietti, Nica-seura ja sinä Petri.

On varmaan välillä hermoja vaatinut, kun joukon mielipiteitä on kuunnellut.

Sinä rauhallisesti jaksat selittää ja toivomuksen täyttää.

Sina me kovasti kiitämme ja tätä maata ja matkan elämyksiä lämmöllä muistamme.

Pienen lahjan sulle annamme, kotomaasta muistutamme

Kiitos myös Mario sulle kun jaksoit kanssamme kulkea, aina auttaa ja hymyillä.

 

Luettu La Curvassa 14.2.2009

 

Anja

 

 

 

 

 

Copyright 2009 Suomi-Nicaragua-Seura ry | Tekninen toteutus Yoso Oy